Aikuisena tyttönä.
Pidän itseäni tyttönä, enkä usko, että kasvan koskaan aikuiseksi naiseksi. Ja nyt, kun ajatuksesi heilahtivat Peter Pan -fanaatikossa, palautan sinut takaisin.
Tyttöys on minulle herkkyyttä, jotakin sellaista, mikä aikuisena katoaa, kun on kiire ja aistit sulavat suorittamiseen. Tyttönä oleminen on auki olemista, sitä että ei oleta ja ehdota aina samanlaista, sitä mihin on tottunut. Se on katsomista ja etsimistä, jolloin maailma näyttäytyy kuin leikkinä.
Usein sanotaan, että tylsistyminen on hyväksi. Luovuus alkaa tylsistymisestä. Ja, että leikki on aikuisellekin hyväksi. Aikuisen ajatteluun kuuluu ehdottomuus, maailmassa on säännöt ja niiden mukaan toimitaan. Tyttönä seikkaillaan asioiden ja ilmiöiden välissä, sukeltaen uuteen ja oppien kaikesta mitä näkee.
Aikuisena tyttönä oleminen ei tarkoita sitä, että leikin nukeilla salaa vaatekomerossani. En ole peloissani suuresta ja kovasta ulkomaailmasta. Toisinaan olen. Mutta sekin on ymmärrettävää. Pandemia ja ilmastokatastrofi, mitä näitä nyt on.
Herkkyys on jotakin, mitä ihmisten on toisinaan vaikeaa ymmärtää. Ja on kovin vaikeaa selittää asiaa, joka ei kulje sanoissa ja konkreettisissa asioissa. Koville ihmisille se on usein heikkouden merkki, jotakin mikä on kursittava pois ja laitettava päälle laastari.
”Ei kannata ajatella niin paljon.”
”Kuule tiedoksi vaan, että tää ala voi olla aika raadollinen.”
”Olet niin ujo, ettet sovi tähän.”
Nykyään muutun piikikkääksi kuullessani siitä, miten hyvä asia on kovettua. Ei ole, ei lainkaan. Miksi olisi elävänä ihmisenä järkevää koettaa muuttaa itseään konemaisen työntekijän kaltaiseksi? Blokkia aistit ja unohtaa, miltä asiat tuntuvat? Jonkinlaisen selviytymisen vuoksi, mutta mistä ja miksi? Kenen vuoksi selviydytään? Ja onko se sen arvoista?
Tyttönä oleminen ei tarkoita sitä Disneyn prinsessakliseetä, alistumista patriarkaaliseen yhteiskuntaan ja asemaan, jossa stereotypistetty sukupuolirooli on ainoa vaihtoehto. Kapitalistinen yhteiskunta perustuu kilpailulle, jossa toinen on heikko ja toinen on vahva. Vakuuttavan naispoliitikon on edelleen puettava päälleen jakkupuku ja senkin on varmasti oltava kaulaan saakka peittävä. On osoitettava paikkansa, ilmennettävä kuuluvansa oikeasti joukkoon, kylmän viileästi, näyttämättä tunteita.
Minkälainen on vahva nainen? Edellisen kaltainenko? Viileän kliinisesti käyttäytyvä nainen?
Kirkuva 3-vuotias tyttö osoittaa vahvuutta varpaista sormenpäihin saakka. Sama tyttö osoittaa vahvuutta jokaisessa spontaanissa huomiossaan Pipsa Possusta maailman syntyyn.
Kuitenkaan sillä ei ole väliä, kuka on vahva ja heikko. Välillä vaikuttaa siltä, että elämme ajastamme niin järjettömän paljon jäljessä. Nykyajan ilmiöitä peilataan kivikauden ihmiseen ja oletetaan ihmisen pysyneen samanlaisena koko tuona aikana.
Olen heikko ja vahva. Ja usein samaan aikaan. Niin on jokainen ihminen.
* Niin ja vastauksena otsikosta heränneeseen kysymykseen: oletko kokeillut keinuja? Ja nauttinut vauhdin tuomasta pehmeästä ilmavirrasta, joka pyyhkii ihanasti vasten kasvoja? Tai kiipeillyt niin korkealle, että vähän alkaa jo huimaamaan? Koska viimeksi olet heittäytynyt niin lujaa, että unohdit ajan kulun?
Hymytyttö 